Oon aina miettiny et miks mulle käy aina kaikki? Miks kellekkää muulle ei käy mitää? Kellään muulla ei mene yhtä huonosti. Oon yks pieni yhtä ilmaa oleva henkilö. Toivon et kaikki kääntyis viel parhainpäin. Taitaa se unelma jäädä siihen. Oon parhaillani toipumassa pitkästä prosessista. Ja tää on vielä alkua. Eka oon täällä osastolla siihen asti ku täytän 13. Sen jälkeen vasta kaikki paska mun niskaan kaatuu. Psykiatri,terapia ja kaikki muu. Musta vaan tuntuu et oon tosi turha ihminen ja et ketään ei kiinnosta se kuinka paha mulla on oikeesti olla. Kaikki tietää mun itsetuhoisuudesta,viiltelystä mutta kukaan ei tiedä mun itsemurhayrityksistä. Sillä hetkellä olin oikeasti voinut kuolla ja olin melkeen kuolemas,mutta ei tässä paskassa sitä taas ollaan. Kukaan ei jaksa mua ja oon aatellu oikeesti että kun pääsen pois täältä niin sen aika on. Se olis neljäs kerta,mut ei ketään kiinnosta. Mua ahdistaa ihan kauheesti. Ei, en saa apua sillä ihmiset luulee et een tarvii sitä. Mun paikka on oikeesti jossain haudassa. - Semmosta sitten :( Viikonloppu ei ollu kyyllä mikään ihana, no mutta kysymys kuuluukin voiko sairaalasaa olla hyvä viikonloppu? No suora vastaus on että ei todellakaan! Viime hoitojaksolla kun oli täällä niin joku pentu rupea pillittää kun sen piti lähtee pois ku se ei olis halunnu pois sairaalasta. Kuka haluu jäädä tämmöseen kidutukseen? Eikä tää viel mitää oo mut mul oottaa elokuus eka 2 viikon tutkinto suljettulla (y) ja mikä täs on viel kaikest parasta ni joudun jonnekki pskiatriselle suljetulle osastolle ku mul on syömishäiriä ja tää kaikki paska kestää yli vuoden. Vuosi ei tyyliin edes riitä! Mitä teille kuuluu? Mulle no voitte päätellä tekstistä. Saa tulla kikkaamaan ja piristää mun päivää :)
Kuuleppas.. En sano tätä pahalla ja tiedän saman jo läpi käyneenä, että sä et todellakaanole ainoa. Mulla alkoi masennus joskus vielä vähän sua nuorempana.. Se johtui ehkä osittain mun tosi vaikeasta sairaudesta, johon olin sairastunut 4vuotiaana, osittain ehkä muista asioista... Joka tapauksessa monta hyvin haastavaa vuotta on takana. Meni vuosia ja masennus paheni. Mut laitettiin perheneuvolaan ja psykiatriselle juttelemaan mutta mä en saanut siitä apua koska nyt, vanhempana ja viisaampana tiedän, että mä itse menin sinne väärällä asenteella. Välillä en suostunut puhumaan ym. Ihmistä joka ei tahdo apua on tollasissa asioissa mahdotonta auttaa. Kukaan muu kunei voi tietää mitä sä ajattelet ja tunnet. Joka tapauksessa mut lopulta laitettiin psykiatriselle osastolle kun mä olin 14. Olin siellä yhteensä 6viikkoa ja vihasin sitä. Siitä lähti kuitenkin paraneminen, koska nyt mä viimein itse kerroin miltä tuntuu ym. Mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja sain apua ja tarvittavat lääkkeet. Juttelemassa käynti on jatkunut tähän päivään asti, vaikka syksyllä tulee 3vuotta siitä kun pääsin pois. Nyt masennus on poissa. Hetkittäisiä ahdistuksia on, mutta se kuuluu elämään. Lääkkeetkin, jotka oli pitkään käytössä koko aikaisesti, mä olen saanut lopetettua. Nyt mä oon täyttämässä syksyllä 18, asun yhdessä rakkaan kihlattuni kanssa ja tänään meille tuli jopa pieni kissanpentu. Kaikki on hyvin.
VastaaPoistaSun olo on myös paljon kiinni siitä miten itse asioihin suhtaudut. Jos vain päätät että kaikki on paskaa ja sun paikka on haudassa, niin mitä kukaan voi asialle tehdä muuta kuin sä itse? Jos sä suhtaudut siihen niin, että sä haluat parantua, ja alat ajatella kuinka moni susta todella välittää niin sulla on itsellä parempi olla. Ja lopeta hyvä lapsi se viiltely! Se ei auta tai poista mitään, eikä siitä jää kuin rumat arvet. Ja toinen mikä on syytä lopettaa on itsemurhapuheet ja yritykset. Sä et voi edes ymmärtää kuinka monen sä vain niillä huolestutat! Oikeesti nyt! Sä olet vielä lapsi! Sulla on elämä edessä, kuten mullakin. Älä tuhlaa sitä vaan muuta omaa ajattelutapaasi jolloin suoraan vaikutat myös omaan oloosi! Tee asioita joista tykkäät ja jotka on sulle tärkeitä. Niistä mitkä tuo sulle hyvää oloa!
Menee muutama vuosi eteenpäin, niin sä katsot maailmaa jo täysin uusin silmin ja sulla on paljon enemmän kokemusta elämästä. Oikeesti ne asiat vois olla huonomminkin! Muista aina se! Tsemppiä!
-Suvituulia
Kiitos ihanasta kommentista! Ehkä mä olen vähän väärällä asenteella liikkeellä,toivottavasti tästä nyt tulee jotain joskus :)! Saan onneksi jo nyt apua, maanataina meen kai sisään psykan puolelle...... Eletään päivä kerrallaan :)
VastaaPoistaKun suhtaudut siihen sillä asenteella että kaikki järjestyy ja jaksat tehdä töitä kun tavoittelet unelmias, niin kyllä se vielä palkitaan! :) päivä kerrallaan tosiaan joo! Se on varmaa, että huonoja päiviä tulee, se kuuluu elämään, mutta asenteella vain eteenpäin, uskoen että seuraava päivä on parempi! :) Tsemppiä!
VastaaPoista